Teknothermin ja Kelvionin motto “Sinun toimialasi on meidän toimialamme” kertoo kaiken oleellisen. Kelvionin tuotteita käytetään hyvin laajasti erilaisilla toimialoilla ja globaaleilla markkinoilla.
Suomessa Teknotherm tarjoaa jokaiselle yksittäiselle toimialaryhmälle erinomaisen tehokkuuden, turvallisuuden ja kestävyyden räätälöityjen ratkaisujen avulla. Suomessa Teknothermin toimittamia Kelvionin ja tai sen edeltäjän Gean ratkaisuja käytetään esimerkiksi suurten kotimaisten vientiyritysten tuotteissa merenkulussa ja raskasteollisuudessa.
ELINTARVIKETEOLLISUUS
Syöminen ja juominen ovat osa jokapäiväistä elämää - ja liittyvät myös nautintoihin. Yhä useampi ihminen pystyy ja on halukas ostamaan ei pelkästään tuoretta ruokaa, mutta myös luotettavasti ja ylivertaisen laadukkaasti valmistettua ruokaa ja virvoitusjuomia.
Molemmat mainitut vaatimukset asettavat kaikkein tiukimmat vaatimukset itse ruoanvalmistusteknologialle. Optimaaliset standardit jäähdytykselle, säilyvyydelle sekä prosessien puhdistamis-, desinfiointi- ja kuivatusmenetelmille ovat ehdottoman kriittisiä maailmanlaajuisista tuotantoketjuista puhuttaessa. Samaan aikaan ruoka- ja virvoitusjuomateollisuuden parissa toimivat yhtiöt ovat mukana globaalissa kilpailussa, joka vaatii yhtiöitä kehittämään ympäristöystävällisiä ratkaisuja toimintatavoilleen. Mainituista syistä johtuen toimenpiteiden, joiden avulla laatu, tehokkuus ja luotettavuus taataan, tulee olla tarkoin koordinoituja.

Me tarjoamme yhdestä lähteestä levylämmönvaihtimet, jäähdytyssiivillä varustetut putkilämmönvaihtimet, kuori- ja putkilämmönvaihtimet sekä modulaariset jäähdytystornit, jotka kaikki ovat ruoka- ja virvoitusjuomateollisuuden avainkomponentteja - tehokkaasti standardoiduista ratkaisuista täysin räätälöityihin ratkaisuihin saakka. Missä tahansa on kysymys lämmityksestä tai jäähdytyksestä, Kelvionilla on tarjota integroitu ratkaisu, joka huomioi omien tarpeittesi lisäksi myös asiakkaasi tarpeet. Me olemme kumppanisi läpi koko lisäarvoa tuottavan prosessiketjun.
ESITTEET
​