Teknothermin ja Kelvionin motto “Sinun toimialasi on meidän toimialamme” kertoo kaiken oleellisen. Kelvionin tuotteita käytetään hyvin laajasti erilaisilla toimialoilla ja globaaleilla markkinoilla.
Suomessa Teknotherm tarjoaa jokaiselle yksittäiselle toimialaryhmälle erinomaisen tehokkuuden, turvallisuuden ja kestävyyden räätälöityjen ratkaisujen avulla. Suomessa Teknothermin toimittamia Kelvionin ja tai sen edeltäjän Gean ratkaisuja käytetään esimerkiksi suurten kotimaisten vientiyritysten tuotteissa merenkulussa ja raskasteollisuudessa.
JÄÄHDYTTÄMINEN
Lämpötilan hallinta ympäri maailmaa. Jäähdytystekniikka on mahdollistanut tuoreen ruoan nauttimisen vuoden ympäri, olipa ruoka alun perin kuinka kaukaa tahansa. Lämpötilan pitäminen matalana on aina tärkeää globaaleilla terveydenhoitoalan, teollisuuden, asumisen, vapaa-ajan sektoreilla samoin kuin kaikilla kaupallisilla aloilla.
Muutokset ruokailutottumuksissa luovat kysyntää
Nopea kaupungistuminen ja kasvava ostovoima kehittyvien talousalueiden maissa on luonut kysynnän valmisruokateollisuuden tuotteille, mikä lisää tarvetta jäähdytysratkaisuille, joiden avulla ruoat pidetään tuoreina ja ravintopitoisina. Kysynnän tyydyttämiseksi kaupat investoivat erilaisiin jäähdytyskaappeihin, ikkunallisiin jäähdytystiloihin ja jäähdyttimiin. Vuoteen 2020 mennessä Aasian Tyynenmeren alueen ja erityisesti Kiinan ja Intian arvioidaan dominoivan kaupallisia jäähdytinmarkkinoita. Samaan aikaan kehittyvät taloudet myötävaikuttavat kehitystä päivitysostoilla.

Kylmää luonnollisemmin
Yhdysvaltain Ruoka- ja lääkevirasto (FDA) sekä EU ovat suosittaneet, että globaaliin ilmaston lämpenemiseen voimakkaasti myötävaikuttavat synteettiset jäähdytysaineet tulisi korvata ympäristöystävällisemmillä vaihtoehdoilla vuoteen 2017 mennessä. Kasvava tietoisuus HFC- ja HCHC-tuotteiden haitallisesta vaikutuksesta otsonikerrokseen on kannustanut teollisuutta siirtymään luonnollisempien jäähdytysaineiden, kuten ammoniakin ja CO2:n käyttöön.
Pyrkimys kohti parempaa energiatehokkuutta
Kaupallisten ja teollisten jäähdytyslaitteiden energiatehokkuuden parantaminen on tärkeää sellaisille loppukäyttäjille, jotka haluavat vähentää toimintakuluja. Tämä on erityinen prioriteetti ruoan prosessointiin liittyvällä teollisuuden alalla, jossa voittomarginaalit ovat kapeita.
Markkinoiden johtavaa jäähdytystä
Ilmanjäähdyttimet ovat kriittisiä komponentteja jäähdytysjärjestelmissä ja niillä on keskeinen vaikutus sekä käyttökuluihin ja tuotteiden säilyvyytteen. Kelvion on asiantuntija jäähdytystuotteiden alalla ja omaa 75 vuoden kokemuksen innovoinnista sekä läheisestä työskentelystä asiakkaidensa kanssa. Olemme kehittäneet markkinoiden johtavia ratkaisuja laajan valikoimaan sovelluksia, ruoan säilytyksestä ja prosessoinnista ja jäähdyttimistä aina kookkaisiin autoteollisuudessa käytettäviin testijääkaappeihin saakka.